ILMAN PUHELINTA AAMUIN ILLOIN

Haastoin itseäni viime vuoden lokakuussa pitämällä koko kuun ajan joka viikko yhden päivän kokonaan ilman somea (postaus löytyy täältä.). Kyseinen haaste onnistuikin paremmin kuin hyvin, vaikka myönnettävä on että kokonainen päivä ilman somea oli yllättävän haastavaa. Vaikka huomasin todella paljon positiivisia vaikutuksia puhelimen näpräämisen vähentämisestä, en silti saanut kokeilusta pysyvää tapaa. Helmikuun lopulla törmäsin kuitenkin postaukseen joka sai minut jälleen havahtumaan koskien omaa kännykän käyttöäni. Postauksessa puhuttiin siitä kuinka aivot ja koko kroppa käyvät kokoajan ylikierroksilla somen aiheuttamasta tietotulvasta. Miten päivä voisikaan alkaa hyvin ja rauhallisesti, kun heti ensimmäisenä herättyään ruudulta tulvii uutisia, kuvia, videoita, viestejä ja sähköposteja. Jo muutamassa minuutissa heräämisestä voi mieli olla täynnä työasioita ja maailman murheita, unohtaen täysin oman hyvinvoinnin ja ne omat tuntemukset. Tunnistin itseni, valitettavasti, täysin tästä kuvauksesta. Mä näen myös todella helposti painajaisia, jota ei yhtään helpota Iltalehden selailu juuri ennen nukahtamista. Näitä asioita miettiessäni päätin heti, että nyt on asiat muutettava! Siitä lähtikin maaliskuun kokeilu.

Tavoitteenani on olla 30 minuuttia kokonaan ilman puhelinta heräämisen jälkeen ja nukahtamista ennen. Vaikka kyse on lyhyestä ajasta, on mulla jäänyt enemmän aikaa muihin juttuihin aamuin illoin. Nyt ollaan kuun puolessa välissä ja fiilis on ihana! Aamuisin herättyäni keitän kahvia ja syön aamupalaa ihan rauhassa. Annan mielelle ja kropalle rauhassa aikaa heräillä. Saan aikaa pohtia niitä omia tuntemuksia ennen mitään muuta. Iltaisin kun puhelin menee kiinni, teen iltatoimeni ja käperryn peiton alle lukemaan Maaret Kallion Inhimillisiä kohtaamisia - kirjaa. Jo muutaman aukeaman lukeminen saa mut rentoutumaan ja hyvät iltaunet on taattu. Oon nukkunut paljon sikeämmin ja myös nukahtanut paljon nopeammin mitä yleensä. Pienellä teolla on ollut paljon merkitystä.


Tätä oloa mä haluan enemmän. Keskittyä olennaiseen, olla hetkessä läsnä. Keskittyä omaan hyvinvointiin ennen mitään muuta. Mulla on fiilis siitä, että tästä haasteesta tuleekin mulle arkinen tapa.

Minkälaisia ajatuksia tämä sussa herätti? Voisitko itse kokeilla olla ilman puhelinta aamuin illoin?



Beijos, Petra Toivonen



Beijos, Petra Toivonen
Remember to believe in yourself



Tykkää-merkinnät

Kommentit

stepstoselflove
stepstoselflove,
Mulla on kans tää sama metodi käytössä ja usein aamuinen puheliton-hetki vierähtää 1,5 tuntiin! Tulee kyllä niin hyvä ja selkeä olo olla ilman puhelinta <3
nouw.com/stepstoselflove
petratoivonen
petratoivonen,
Täysin samaa mieltä, ihanaa että tämä toimii sullakin! 😊
nouw.com/petratoivonen